Tällainen postaus pitää näköjään olla jokaisessa eroblogissa.

Lyhyt katsaus nykyhetkeen: seksi X:n kanssa toimii on viimeviikkoina toiminut paremmin kuin moneen vuoteen. Sitä on myös viimeviikkoina ollut enemmän kuin moneen vuoteen. Yhteensä. (No, tuo viimeinen ei nyt ihan pidä paikkaansa).

En tiedä, suurin vaikuttaja tähän olen varmaan minä itse. Tämän blogin kuvaamien ajatusteni herättyä olen ruvennut suhtautumaan tähänkin asiaan hieman toisella tavalla: kun on olemassa mahdollisuus, että kohta "Me ei olla enää me", tuntuu siltä, että täytyy ottaa kaikki irti siitä, kun vielä ollaan. Olla jotenkin enemmän ja täysillä läsnä, silloin kun on toisen kanssa. Eikä vaan odottaa, että "sais nyt tämänkin hoidettua pois alta, että pääsis tekemään jotain muuta". Jostain ihmeen syystä, nykyään tekee mielikin useammin.

Lisäksi olen näköjään oppinut kertomaan, mitä haluan ja mitä en. Mistä pidän ja mistä en. Tai "alkanut uskaltaa kertoa" olisi ehkä oikeammin sanottu. Tässäkin voi olla vähän "salattua agendaa" taustalla. Kerron X:lle, etten itseasiassa yhtään tykkää tavasta, jolla hän on koskenut minua viimeiset viisi vuotta ja haluan jotain muuta, ja tämän tehdessäni toivoisin siitä syntyvän jonkinlaisen kohtauksen? Joka kääntäisi jättäjän ja jätettävän roolit päälaelleen? Toistaiseksi tämä taktiikka ei ole tuottanut ainakaan tuota lopputulosta.

Missähän vaiheessa tämä kaikki alkaa herättää X:ssä epäilyksiä?

Ihmetyttää vaan, että miksi pitää kulkea näin vaikea tie, jotta tuota aluetta saa toimimaan. Tai jos em. asiat olisi uskaltanut ja osannut sanoa ja tehdä muutama vuosi sitten, oltaisiinko nyt jossain toisenlaisessa tilanteessa?

Mutta kuitenkin, varoituksen sana kaikille(?) lukijoilleni: jos miehesi alkaa yht'äkkiä puhumaan siitä, mitä sängyssä (tai jossain muualla) haluaa, hän saattaa vakavasti harkita sinun jättämistäsi.