Tätä kirjoittaessa soi Antti Tuisku - Jää tai mee

Musiikki on tärkeä asia sekä minulle että X:lle. Mutta se on sitä hieman eri tavalla. X:lle se on, jos toisen puolesta voi tällaisia analyyseja tehdä, arvo sinänsä. Tällä tarkoitan, että tietyn artistin/genren/vuosikymmenen musiikki on hyvää kuunneltavaa, koska se on tietyn artistin/genren/vuosikymmenen musiikkia. Siksi sitä kuunnellaan. Itselleni taas musiikki (tai sen kuuntelu) on ennenkaikkea itseilmaisun väline. Jokin kappale "kolahtaa" ennenkaikkea sanoillaan, kun artisti sanoo jotakin, jolla on yhtymäkohta senhetkisiin ajatuksiini tai ilmaisee jonkin ajatuksen, jota itse en ole saanut sanoiksi. Tällöin väliä ei ole niinkään sillä, kuka (tai miten) laulaa, vaan sillä mitä lauletaan. Tehtyäni tällaisen, juuri tiettyyn tilanteeseen sopivan, löydön saatan sitten kuunnella sitä kymmenen kertaa peräkkäin. Näin tehdessäni luultavasti saatan koko lähiympäristöni raivon partaalle.

Niinpä ei ole kauhean suuri yllätys, että muutama viikko sitten, kun pohdintani vielä kulki akselilla "X vai A", kirjoitin kummastakin vaihtoehdosta plussat ja miinukset omalle paperilleen, jonka olin otsikoinut SuomiPOP:n sanoin. Vaihtoehto "Pidä X" oli otsikoltaan "Mä annan sut pois" ja vaihtoehto "Ota tilalle A" otsikoltaan "Me ei olla enää me". Näitä sitten kuuntelin (melkein) kyyneleet silmissä lappuja täyttäessäni. Mukana oli hetken aikaa myös kolmas lappu, jonka keskeisenä ajatuksena oli "toinen julkisesti ja toinen salaa", mutta se päätyi hyvin nopeasti saunan uuniin. Jätän kertomatta, mikä sen otsikkona olisi ollut.

Otsikot kertovat karua kieltään tavastani tarkastella näitä vaihtoehtoja. Kumpikin otsikko kertoo lähinnä, mistä tämän vaihtoehdon valitsemalla joutuu luopumaan, ei siitä, mitä sillä saa.

Laura Närhen kappale sopii symboloimaansa vaihtoehtoon helvetin huonosti (muuten kuin otsikoltaan). Sehän kertoo toisiinsa kyllästyneestä avioparista, jolla ei ole toisilleen enää mitään muuta annettavaa kuin vapaus (vaikka se sattuu). Minulle se, tai sen otsikko, taas kertoi siitä, että luovun ihmisestä, johon minulla olisi mahdollisuus tutustua paremmin ja jään nykyiseen suhteeseeni. Ulkoisesti en siis tee mitään, sisäisesti teen helvetin paljon. Annan A:n pois, vaikka se sattuu. Kappale on varsin mollivoittoinen, ja niin olivat fiilikseni sitä kuunnellessa.

Sannin kappale taas ei kerro (ainakaan otsikossaan) luopumisesta, vaan siitä että jokin vain lakkaa olemasta. Me emme ole enää Me. Jotenkin niin tuo vaihtoehto minullekin näyttäytyi. Siihen liittyvä suru ei ole niinkään luopumista ihmisestä (X:stä) vaan luopumista käsitteestä, joka on Me. Tämä valinta pitää sisällään myös sen myöntämisen (itselle ja muille ihmisille), että Minä epäonnistuin Meidän kanssa, en saanut tätä toimimaan, luovutin (ehkä liian aikaisin). Tai ehkä kuitenkin Me epäonnistuimme Meidän kanssa, suhde on aina kahden kauppa? Myöskin jos Me ei olla enää Me, Minä lakkaa olemasta parisuhteessa. Sensijaan Minä on (ainakin hetken aikaa) taas sinkku. Status muuttuu, hyvään vai huonoon suuntaan, sitä en osaa sanoa.

Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, tilanne on sittemmin muuttunut niin, että valintani ei enää tunnu olevan välillä "X vai A" vaan sensijaan välillä "X vai ei-X". Halusin kuitenkin kirjata nämä vanhemmat ajatukseni tänne. Nykyhetken fiiliksiä ehkä sitten kuvaakin paremmin tuo Antti Tuiskun kappale. Jää tai mee, näiden välillä pitäisi valita.

Ei rakkauden tarvitse olla vaikeeta - se on oikein, jos se tuntuu oikeelta.

Vielä kun jokin tuntuisi oikeelta.