Ehkäpä yksi suurimmista epäilyksen ja epävarmuuden aiheistani liittyen edessä olevaan päätökseeni on kysymys: jos nyt lähden, niin jäänkö loppuiäkseni yksin? Erityisesti, koska olen kieltänyt itseltäni mahdollisuuden suhteiden "läpsystä vaihto"-ratkaisuun parisuhteitteni kanssa. Lähteminen merkitsee yksin jäämistä, ja se voi merkitä yksin jäämistä lopullisesti. Tätä kysymystä miettii varmasti jokainen suhteensa tulevaisuuden kanssa painiva, mutta homomiehelle tuo kysymys on erityisen kipeä.

Nämä kymmenen vuotta X:n kanssa ovat opettaneet mnulle, että olen mitä suurimmassa määrin parisuhde-ihminen, en suinkaan vannoutunut sinkku. Sinkkuelämä voisi olla hauskaa, hetken, mutta luulen että viimeistään seuraavana syksynä alkaisin kaivata toista ihmistä rinnalleni. Ja jos ei sellaista sillä hetkellä olisi, kehittäisin luultavasti elämää suuremman katumuksen tekemästäni ratkaisusta.

Ennen X:ää ehdin tapailla läpi melko kattavan läpileikkauksen kotipaikkakuntani eligible bacheloreista. Tuo läpileikkaus ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä, huomasin, että minulla on loppujen lopuksi hyvin vähän yhteistä (homojen) parisuhdemarkkinoiden enemmistön muodostavien tarjoilijoiden ja parturien kanssa. En nyt sano, että partureissa ja tarjoilijoissa olisi jotain vikaa an sich, mutta jotenkin olettaisin, että suhde on vakaammalla pohjalla, jos osapuolten elämäntavat ja -arvot ovat edes suunilleen samalla hehtaarilla. Tarjoilijat ja parturit eivät siis ole oikeita kumppaneita minulle.

Voihan olla, että parisuhdemarkkinat ovat jotenkin muuttuneet näiden kymmenen vuoden aikana, en tiedä. Lisäksi itse valitsisin nyt luultavasti noin kymmenen vuotta vanhemmista miehistä. Mutta toisaalta, näin kokemus on opettanut, jokainen päättynyt parisuhde merkitsee lisää vaatimuksia seuraavalla. Olisin luultavasti siis entistä tarkempi siitä, millaista suhdetta lähden edes yrittämään.

Kun tämä kaikki yhdistetään siihen, että homoja nyt loppujen lopuksi vain on vähemmän (ja hyvät ovat jo varattuja), uudelleen pariutuminen näyttäisi melko epätodennäköiseltä.

Jos siis asiaa tarkastelisi puhtaan utilitaarisesti, ei nykyisen (hieman epätyydyttävän, mutta kuitenkin periaatteessa toimivan) parisuhteen vaihtaminen hyvin epävarmaan mahdollisuuteen saada jostain parempi suhde ole mitenkään perusteltavissa.

Mutta onko se nyt sitten syy jäädä suhteeseen, josta ei täysin sydämin nauti? Ja jos asiaa ajattelisi näin, eikö sitten kannattaisi pariutua ensimmäisen vastaantulijan kanssa, ettei vaan jää yksin?